Cause it's true, I am nothing without you.

Thoughts read are spoken, forever in doubt
And pieces of memories fall to the ground
I know what I did and so, I won't let this go
Cause it's true, I am nothing without you

Hartiat on jumissa ja päätä särkee, ja kohta pitäis lähtee moikkaa sukulaisia. Musta on tullut taas ujo ja sisäänpäinkääntynyt, enkä tykkää yhtään. Puhun nykyään (jälleen) tosi hiljaa riippumatta siitä, onko kyseiset ihmiset joille puhun mun kavereita vai umpituntemattomia. :| Mun mielestä tää on aika huono merkki, koska oon jo muutaman vuoden ollut tosi sosiaalinen ja vastaavaa, mut nyt sit taas... Huokaus.

Mun paino heittelee ylös ja alas, enkä tykkää yhtään. Yhessä vaiheessa laihduin reilun kilon parissa päivässä, mut nyt neki on vissiin tullut takas jo. D: Mulla on niiiin huono itsekuri nykyään. Olisniin helppoo, jos vois vaan unohtaa ruuan ja kaiken siihen liittyvän. :G
Mut nyt en kerkee kirjottaa enempää, koska pitää alkaa valmistautuu tohon lähtöön. Heihei. ♥

Voyage, voyage, éternellement.

i never made promises lightly,
and there have been some that i've broken.
But I swear in the days still left,
we'll walk in fields of gold.

Kävin aamulla vaa'alla, ja olin sen mukaan laihtunut n. kilon parissa päivässä. Olin eilen juomassa, ja mulla on ollut tänään ihan järkyttävä tappodarra. Mun on ollut yksinkertaisesti pakko syödä, että oon pysynyt tajuissani. Oon syönyt tänään 611 kcal edestä, ja liikkunut avuttoman vähän - oon kuluttanut vaan 239 kcal. En oo vaan yksinkertasesti pystyny liikkumaan enempää, koska ensinnäkin mun jalka on taas hajonnut, ja toiseks mulla on niin hirvee olo, että jo pelkkä hereilläoleminen saa mut itkunpartaalle.

Mua ahdistaa muutenkin ihan älyttömästi, enkä edes tiedä miksi. Kuuntelen vaan kaikkia vanhoja hyviä biisejä, mitä mun äiti ja isä on joskus '90 luvulla kuunnellut, kun oon ollut pieni. Tulee vaan muistoja ihan hirveesti mieleen, ja mun sydän huutaa takas siihen aikaan kun kaikki oli hyvin.
Päätä särkee aivan saatanan paljon, ei tätä voi edes ymmärtää. Taitaa olla suihkun aika, ja sitten teetä ja nukkumaan. Huomenna on uusi, toivottavasti parempi päivä.

Amazing she can even talk at all

Ja kyllä, kaikki kuvat ovat "vaihteeks" osoitteesta weheartit.com, koska mulla ei riittänyt tänään intoa, kiinnostusta eikä aikaa kuvien ottamiseen. Mua ei myöskään huvita kirjoittaa, puhua tai lukea, mut sen mä voin sanoo, että nyt vituttaa ja rankasti. Jokainen päätelköön kuvien perusteella, että mikä ja miksi.

Niin, ja oi kyllä. Olen syönyt viimepäivinä ihan liikaa, liikkunut liian vähän ja lässynlässyn. Menettämisen pelko on tällä hetkellä niin suuri, ettei mua edes kiinnosta mun syömiset - vaikka oikeesti ne kiinnostaa ihan liikaa.

Yksikään ei hymyile, en osaa irroittaa.

Mä käytän paljon hymiöitä mut kaikest huolimatta oon aika ilmeetön ihminen nykyään. Mä en hymyile paljoo, tai jos hymyilen, se on väkisinväännettyä hymyä. Ei sitä itseasiassa voi edes hymyksi kutsua. Mun mieli on aikaa sairas, mä en haluu päästää enää irti tästä sairaudesta. Mulla on taas turvallinen olo, vaikka mä tiedän tän olevan täyttä paskaa joka tuhoo mua päivä päivältä enemmän. Tiedän myös, että mun on helvetin vaikee parantuu tästä - tai itseasiassa en tiedä, en mä ole koskaan parantunutkaan tästä kunnolla. Tää on mulle samalla elämäntapa. Vuosina 2008-2010 mulla ei koskaan ollut tylsää, ja mun päivistä löyty aina jotain uutta. Tää vuos on ollut ehkä maailman tylsin ja mitäänsanomaton: mä vaan oon ollut. Mä en oo tehnyt mitään, en edes yrittänyt. Kunnes yks kaunis päivä mun tajuntaan iskeyty taas se pieni, ja kaunis totuus: pitää laihtua, uudestaan.
Joskus mä pelkäsin tätä, nyt mä en jaksa. Musta tuntuu hyvältä, kun mä tiedän, että mä pystyn kontrolloimaan itseäni - vaikkakin välillä ehkä vähän liikaa. Mulla on hyvä olla, ku tiedän, että mun sisällä on joku joka pitää musta huolen. Mulla on aivan taivaallisen kevyt olo, henkisesti.

Kello on 20:02, oon herännyt n. 14.00, ja oon syönyt tän päivän aikana tarkalleen 344 kcal. Liikkunut oon rangaistavan vähän. Mä toivon ja rukoilen, että mun huominen aamupaino olis edes 100g alhaisempi, kuin tänään. Eiköhän se ole, ainakin noilla syömisillä. Kohta pitäis pinnistellä itseni ylös tästä mustasta puisesta penkistä ja siirtyä lenkille. Mun on pakko mennä kuntoilemaan jotenkin. Mua vaan vähän epäilyttää, että mitenköhän mutsi suhtautuu tähän. Se meinaan on ehkä jälleen kerran tajunnut mistä on kyse, eikä mua kiinnosta kuunnella tai vastata sen kysymyksiin yhtään mitään. No, se on sen ajan ongelma.

Illalla mua odottaa vielä kuppi sokeritonta teetä, ehkä mahdollisesti ruisleipä ilman margariinia ja kuuma suihku. Ton seuraavan ruokailun saan suorittaa vasta tasan 22.00, vielä pari tuntia. Kyllä mä kestän - ja itseasiassa mulla ei edes ole nälkä. Hyvä niin. Tai en tiedä, ehkei se ole niinkään hyvä asia, ehkä.

Mutta nyt on tupakkatauon aika, jonka jälkeen mä raahaudun vaikka väkisin sinne ulos kävelylle.
Ps. Kolme lukijaa jo, vaikka eilen tän blogin kirjottamisen alotin! Mukava yllätys. c: ♥

Tahdon tuntea näin taas uudestaan

Moikka. Oon 17 vuotias tyttö, joka on sairastanut anoreksiaa vuosina 2008-2010, ja jos totta puhutaan, niin mä sairastan sitä edelleen. Mulla on ennenkin ollut blogi kyseisestä aiheesta, Jos nauru muuttuu itkuksi. Poistin sen kuitenkin, koska mä en nähnyt enää tarpeellisena pitää sitä. Nyt sitten kuitenkin ajattelin pistää uutta pystyyn. Olisin toki voinut palauttaa edellisenkin blogin, mutta se oli jo niin sekava ja epäaktiivinen, että mun mielestä oli parempi ajatus aloittaa kaikki uudelta pohjalta. Tohon alas voisin heittää muutamia otteita mun vanhasta blogista, niin mun ei tarvii selittää kaikkea niin tarkasti.

maanantai, 15. kesäkuuta 2009

"...Mä en voi kattoa peilistä itseäni ilman, että mun läpi kulkee hitonmoinen itseinho kera pahojen ajatuksien. En pysty liikkumaan ulkona normaalisti tai olemaan ihmisten seurassa rennosti, koska musta tuntuu että mä olen se pyörein ja läskein kaikista. Kaikki on vaan mua niin paljon laihempia ja täydellisempiä. Mäkin haluan."

sunnuntai, 27. syyskuuta 2009

...61.2kg, BMI 18.6. Näin, tällä tavalla mun pitäis onnistua joka päivä. Tänään en saa syödä paljoa. Tänään en saa syödä kuin korkeintaan pari leipää + ruuan ja ehkä jugurttia. Tänään mun pitää juoda paljon vettä, tänään mä liikun paljon. Huomenna mulla pitää olla hyvä fiilis.

perjantai, 1. tammikuuta 2010

Aamupaino oli 57,8 kg. Melkein pääsin tavoitteeseeni. Tein jopa uudenvuodenlupauksenkin! Aion laihtua kymmenen kiloa, ja sitten lopetan - vaikka tiedän, että lopettaminen on vain osittainen unelma.

Oon siis 179 cm pitkä, ja painan tällä hetkellä liikaa. Tossa kuvassa oon painanut vissiin 57 kiloa, ja alimmillani oon ollut 50 kilon painonen. Mulla ei oo mitään erityistä tavoitetta tällä kertaa. Mä vaan heräsin yks päivä ja päätin, että nyt loppu - tahdon itsestäni jälleen kerran astetta pienemmän. Oon kahden kuukauden aikana ihan puolivahingossa laihtunut neljä kiloa, joka on mun mielestä hyvä juttu. Kävin eilen vaa'alla, ja mä innostuin taas. Pari kiloa pois, niin ehkä oon sitten tyytyväinen. (Vaikka oikeesti mä tiedän, että en tuu olee ikinä tyytyväinen. Tää on vaarallinen leikki)

Tykkään valokuvauksesta, rakastan laskettelua, inhoan pikkulapsia ja alkoholi on se mun juttu. Mun kaverit on mulle enemmän se perhe ku mun biologinen perhe, en tykkää hirveesti mistään prinsessavaatteista enkä muutenkaan ole sellainen tyttö, kuin ehkä pitäisi. Mulla on enemmän mies- kuin naispuolisia ystäviä, ja ymmärrän poikia paremmin kuin tyttöjä - ainakin useimmiten. Tytöt on mun mielestä ihania, tosin ei miehissäkään ole mitään vikaa. Mut silti tykkään enemmän tytöistä.
Mulla on ruskeet silmät, ja monet sanoo, että ne on isot. Okei, ehkä ne onkin aika isot - mut ei se mitää, mä tykkään niistä. (Ehkä ainoo asia mun kehossa, mistä oikeesti tykkään) Isoveli on mun sankari, faija vois suksia vittuun. Mulla on myös maailman paras äiti ja pikkuveli, enkä suostuis luopumaan niistä mistään hinnasta! Eläimet on myös mulle tärkeitä, ja parin vuoden sisällä mulla on hankintalistalla kaks pupua ja rottweiler. Rakkaus. ♥

Mun aamu ei lähde käyntiin ilman kahvia ja tupakkaa, ja oon oikeesti aika aamuäree ihminen - ainaki jos on paljon ihmisii ympärillä hääräämässä. Oon ujo, mutta samalla tosi sosiaalinen ihminen. En tiiä, että miten se voi olla mahdollista, mut nyt on vaan käynyt näin.
Mä en halua itelleni lapsia, enkä halua myöskään naimisiin - välttämättä. Ellei sit löydy oikeesti joku tositosi kiva tytsy (tai vaihtoehtosesti miekkone) johon oon oikeesti rakastunut niin paljon ja se juttu toimii. Mutta siihenkin on vielä aikaa.

Tykkään kovasti uusista lukijoista - ja kommenteista ofc. - joten klikkailkaa ittenne lukijoiks jos aihe kolahti, ja mielenkiintoa riittää. Kommentoikaa paljon ja sillee. Puspus.